Itäiset Turhan Tietäjät



VASTAUKSET

103.
a) Paul Newman.
b) Frank Capran Ihmeellinen on elämä.
c) Paha pukki.
104.
Poju Zabludowicz. Helsingissä syntynyt ja Tampereella koulunsa käynyt suomenjuutalainen liikemies (isä asekauppias). Vaikuttaa nykyisin USA:ssa, jossa omistaa kiinteistöjä ympäri maata, mm. suuren osan Las Vegasin keskustaa. Suomessa tunnetuin omistus lienee 20% Tapparaa pyörittävästä Tamhockey Oy:stä. Omaisuutta yli 3 miljardia euroa.
105.
Kuuba.
106.
Bogota.
107.
Perusti sikhiläisyyden petyttyään sekä hindulaisuuteen että islamiin.
108.
Vladimir Nabokovin.
109.
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan.
110.
Kari Hotakainen: Klassikko.
111.
a) Hiistakka on kivitasku-niminen lintu.
b) ”Ei tuo ole muuttunt luotiloihe iän. Samalviisii porajaat ko ennenkii."
c) Lahtinen sanoo: ”Pieniä ne on silakat joulukaloiksi."
112.
Eukalyptus.
113.
Kuoresta saatiin kiniiniä, jota käytettiin malarialääkkeenä.
114.
Jääkiekkoilijoita, joille NHL-paikka aukeni lähinnä heidän tappelutaitojensa ansiosta – 90-luvun kovimpia tappelupukareita.
115.
The Broad Street Bullies, Philadelphia Flyersin vuonna 1974 Stanley Cupin voittanut joukkue, joka kaikkien aikojen verisimmässä loppuottelusarjassa hakkasi jäänrakoon New York Rangersin ikääntyvistä taitopelaajista koostuneen joukkueen.
116.
a) Kuita (Saturnuksen).
b) Kveenit.
c) Kyrie Eleison.
d) Käyminen (yllä alkoholikäyminen).
117.
Kaikki sanat tarkoittavat samaa eli järveä: saameksi (jaur), suomeksi, venäjäksi (ozero) ja saksaksi (see).
118.
Laosista.
119.
Pentti Haanpää: Yhdeksän miehen saappaat.
120.
Yhdysvaltain armeijan käyttämiä kiväärikaliipereja: .45-70 Government, .30-06 Springfield ja .223 NATO.
121.
Kirjallisia huijareita, markkinoineet keksittyjä tarinoita totena. Irving: Howard Hughes, Sparks: Yliannostukseen kuollut teinityttö, Wilkomirski: Lapsuus keskitysleirissä ja Kujau: Hitlerin päiväkirjat.
122.
Jean Passepartout, Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä, Phileas Foggin palvelija.
123.
Hopea-, koira-, kuningas- ja punalohi. Suomessa käytetään englannista käännettyjä nimiä. Lajien tieteelliset nimet eivät ole varsinaista latinaa kuten yleensä lajien nimet, vaan venäjää koska venäläiset luonnontieteilijät kuvasivat lajit ensimmäisinä.
124.
a) Järvikoulu.
b) Jurkka.
c) Joutselkä.
d) Jena.
125.
a) Kanarianvirta.
b) Benguelanvirta.
c) Kurosivo.
126.
Elmore Leonard: Get Shorty – hyvä pätkä.
127.
Fargo.
128.
Bastardi = äpärä. Varsinkin jos äiti on alhaista sukua ja isä ylhäistä, eli rikkaan miehen piialleen tekemä lehtolapsi.
129.
Stephen King.
130.
Tasalämpöisten selkärankaisten (mm. nisäkkäät) ruumiin koko kasvaa siirryttäessä lämpimistä oloista kylmempiin. Pitää hyvin paikkansa esim. karhuilla, mutta ei ihmisellä.
131.
a) John Ford.
b) Jean Renoir.
c) Elia Kazan.
d) Luchino Visconti.
e) Federico Fellini.
f) Luis Bunuel.
g) Ingmar Bergman.
132.
a) Douglas.
b) Dormitorium.
c) Dior, Christian.
d) Despootti.
133.
Tom of Finland.
134.
.338 Lapua Magnum, ainoa suomalaiselta patruunanvalmistajalta nimensä saanut kaliiberi. Käytettiin myös kirjassa Hirvenmetsästäjä, jossa murhataan Saddam Hussein n. 1100 m:n etäisyydeltä ampumalla.
135.
Browning Machine Gun. Alunperin kiinteälle alustalle (helikopteri, miehistönkuljetusvaunu) suunnitellun raskaan konekiväärin patruuna. Tehoa (luodin kineettinen energia) n. 5 kertaa enemmän kuin hirvikiväärin patruunassa, lävistää kevlarin (luodinkestävän liivin) parin kilometrin matkalta.
136.
Hippokrates, länsimaisen lääketieteen isä.
137.
Operaatio Barbarossa alkoi 22.6.1941.
138.
Carl von Clausewitz.
139.
a) Arizona.
b) Etelä-Dakota.
c) Kansas.
d) Wyoming.
e) New Mexico.
140.
Intiaanireservaatteja Yhdysvalloissa.
141.
a) Raakapihvi.
b) Raanu.
c) Raavas.
d) Rabat.
e) Rabelais, Francois.
f) Radiaani.
g) Raetia, tunnetumpihan on Helvetia.
h) Rafflesia, saanut nimensä brittiläisen Singaporen kuvernöörin mukaan.
i) Ragnarök.
j) Rahkasammal.
k) Rajajoki.
l) Raleigh.
m) Ramadan.
n) Ranke, Leopold von.
142.
a) Konepistooli.
b) Panssarintorjuntatykki.
c) Raskas konekivääri.
d) Sotaväen palvelusohjesääntö.
e) Asevoimien yleisesikunta.
f) Maavoimien yleisesikunta.
143.
Banaaneja. Plantaaseilla viljellyt banaanit ovat klooneja => kapea perimäaines => vaikea jalostaa taudinkestäviksi.
144.
Kaptah Sinuhe egyptiläisessä.
145.
Sue Grafton.
146.
a) Riesling.
b) Riimukirjoitus.
c) Riisitauti.
d) Riistavesi.
e) Rikkihappo (Kemiran nimi oli Rikkihappo Oy aikana jolloin torjunta-aineilla ei ollut kuin ”hyviä” ominaisuuksia).
f) Rimbaud, Arthur (1854-91).
g) Rijksmuseum.
h) Riukiu-saaret (jap. Ryukyu).
i) Robeson, Paul.
147.
a) Rapola.
b) Rara avis (= harvinainen lintu), rariteetti, rari.
c) Ras Dashen (Ras = vuori).
d) Raskolnikot.
e) Rasvahapot.
f) Ravioli.
g) Real.
h) Reetori.
i) Regatta.
j) Reinin liitto.
k) Reivaus.
l) Reliefi.
m) Remington.
n) Restauraatio.
o) Rhode Island.
148.
Etelä-Afrikka, koti- tai ainakin syntymämaana.
149.
Tom Wolfen.
150.
a) Tom Clancy.
b) Michael Connelly.
c) Robert Ludlum.
d) Lee Child.
e) Dennis Lehane.
f) Lawrence Block.
g) D. W. Buffa.
h) Jonathan Kellerman.
i) Karen Slaughter.
j) James Lee Burke.
k) Taavi Soininvaara (ei ole muuten mitään sukua Osmolle, äitinsä oli imatralainen farmaseutti ja isänsä pankkimies).
l) John le Carre.
m) Michael Dibdin.
n) Joe R. Lansdale.
o) Ross Thomas.
p) Colin Dexter.
q) Boris Akunin.
r) P. D. James.
s) Tony Hillerman.
t) Robert van Gulik.
151.
Utopia. More, Sir Thomas.
152.
Mosku.
153.
Kurt Martti Wallenius (1893-1984). Kansalaissodassa Petsamon suunnalla, suunnitteli Kuolan ym. lähialueiden liittämistä Suomeen. Yleisesikunnan päällikkö 1925-30, erosi armeijasta 1930 kenraalimajurina ja osallistui Lapuan liikkeen toimintaan. Talvisodassa Pohjois-Suomen ja Lapin ryhmän komentaja.
154.
a) Rogers, Ginger.
b) Roksane.
c) Roland, Rolandin laulu, Ranskan kansalliseepos sai nykyisen muotonsa ”vasta” 1100-luvulla.
d) Roquefort.
e) Rosen, Eric von (1879-1948).
f) Rossini, Gioacchino (1792-1868).
g) Roth, Philip.
h) Rotisseur.
i) Ruotsi (kuninkaat alkaen 900-luvulta).
j) Russell, Bertrand .
155.
a) Sherlock Holmes.
b) Katupojat, joita Holmes välillä värväsi avustamaan tutkimuksissaan.
c) Sherlock Holmes-faniyhdistys, perustettu 1934. Yhdistykseen ovat kuuluneet mm. Franklin D. Roosevelt, Gene Tunney(nyrkkeilyn raskaansarjan MM), Rex Stout (Nero Wolfen luoja) ja Isaac Asimov.
156.
Barbara Cartland.
157.
Helsinki, eniten saamelaissyntyisiä ja saamea osaavia asukkaita.
158.
Kunnian polut.
159.
a) Ruusujen sota.
b) Ruutana.
c) Ryijy (vertaa Raanu).
d) Rypälesokeri.
e) Rääkkylä.
f) Räätälinlihas.
g) Rymättylä.
h) Rüsselsheim.
i) Röhm, Ernst.
j) Röllit.
160.
Hän totesi toimittajille, että auto voi olla minkä värinen tahansa, kunhan se on musta. Todellisuudessa Fordille oli halvinta maalata kaikki autot mustiksi ja koska T-mallia meni muutenkin kaupaksi enemmän kuin ehdittiin valmistaa, ei ollut syytä kikkailla väreillä.
161.
Olli Mäki 1964.
162.
Heidän reservaatistaan Oklahomassa löydettiin öljyä 1897. Koska osageja oli 1920-luvulla vain parituhatta ja heidän öljykenttänsä tuottivat pari prosenttia USA:n käyttämästä öljystä, oli keskimääräinen bruttokansantulo henkeä kohti oli melkoinen.
163.
Se on toiminut mallina Prinsessa Ruusunen-piirroselokuvan linnalle.
164.
Ruuhka Saksan moottoriteillä.
165.
”Ulosajo” = moottoritien poistumisliittymä.
166.
a) Saali.
b) Sacramento.
c) Sade, Donatien Alphonse Francois.
d) Sadhu.
e) Sahlberg.
f) Sulkuja Saimaan kanavassa.
g) Saint-Germain(-en-Laye).
h) Saint-Pierre ja Miquelon.
i) Salazar, Antonio de Oliveira.
167.
a) Saljapin, Fedor Ivanovits (1873-1938).
b) Salla.
c) Salottisipuli.
d) Salpietari.
e) Samarkand.
f) Samarra.
g) Santavuori, Martti (1901-72).
h) Saposnikov, Boris Mihailovits (1882-1945).
i) Sardelli. Säilötään nimellä anjovis, koska nimitystä sardelli käytetään öljyyn säilötyistä pikkukalojen seläkkeistä. Samoin sardiini on kala, mutta sardiinisäilykkeisiin käytetään myös silakkaa ja kilohailia.
168.
Nauriista
169.
a) Totta, omaa samanlaisen regeneraatiokyvyn kuin esim. sisilisko.
b) Totta, syntyy näkevänä, mutta näkökyky rappeutuu aikuiseksi tullessa. Suunnistaa Amazonasin mutaisissa vesissä aistimalla sähkökenttien muutoksia.
c) Totta, omaa huonosti kehittyneet kidukset, joten joutuu käymään pinnalla hengittämässä.
d) Tarua, sen antama sähköisku voi kuitenkin aiheuttaa tilapäisen tajuttomuuden tai halvauksen, joka tietysti uimareissulla voi johtaa hukkumiseen.
170.
Historian muusa.
171.
Mika Waltari: Yksinäisen miehen juna (1929). Paikka oli sulttaanin palatsin puutarha Konstantinopolissa kirjoitusaikanaan, nyt palatsi tunnetaan nimellä Topkapi ja kaupunki on Istanbul.
172.
Viina. Attila kuoli juhliessaan uusinta avioliittoaan ryyppäämällä. Roomalaisen historioitsijan Priscuksen mukaan Attila kuoli sisäiseen verenvuotoon, toisten mukaan vaimo edesauttoi verenvuotoa puukoniskulla vatsaan.
173.
Chilessä, Atacaman autiomaassa.
174.
Paraguayn pitkäaikaisen diktaattorin Alfredo Stroessnerin henkivartiokaarti, jotka olivat entisten SS-miesten kouluttamia laskuvarjojääkäreitä ja jotka takasivat diktaattorille turvallisen yöunen.
175.
Älä kieltäydy kahdesti.
176.
Ralph Naderin, tuon yhdysvaltain epävirallisen kuluttaja-asiamiehen. Kun Bush voitti Floridan vaalit muutamalla sadalla äänellä (ja veljensä avustuksella), Nader keräsi Floridasta yli satatuhatta ääntä.
177.
Exodus.
178.
a) Eagles: Hotel California.
b) Led Zeppelin: Stairway to Heaven.
c) Queen: Bohemian Rhapsody.
d) Procol Harum: Whiter Shade of Pale.
e) The Rolling Stones: Sympathy for the Devil.
179.
Sommen taistelu, jossa viiden kuukauden aikana kaatui vielä 125 000 brittiarmeijan sotilasta. Yhteensä Sommen taisteluissa kuoli yli miljoona sotilasta.
180.
a) Full Monty- housut pois.
b) Piukat paikat.
c) Maratoonari.
d) Mantsurian kandidaatti.
e) The Crow.
181.
1930, Kinshasassa Kongossa. Tauti tunnistettiin vasta 1980-luvulla, mutta nykyisen tietämyksen mukaan HIV-virus levisi simpansseista metsästäjiin Kamerunissa 1900-luvun alussa.
182.
a) Scott, Sir Walter.
b) Seaborg, Glenn.
c) Sedan.
d) Seemiläiset kielet.
e) Segmentti.
f) Seherazade (alk. Sahrazad).
g) Sekstantti.
h) Sektaus.
183.
Diana Ayoub oli Paul Ankan lapsenvahti.
184.
Volter Kilpi (1874-1939).
185.
Alastalon salissa.
186.
Barbie.
187.
Tuhkakuppeja, desing-sellaisia, mm. Kaj Franck ja Tapio Wirkkala suunnitelleet. Kaksi ensimmäistä ovat myös laivoja.
188.
Manhattan, Long Island ja Staten Island.
189.
a) Hiekkasärkkä, uimaranta ja huvittelualue, ei ole oikeasti saari.
b) Siirtolaisten vastaanottokeskus vuosikymmeniä.
c) Vankila.
190.
New Jerseyn puolella, Jersey Cityn edustalla Hudsonjoen suulla.
191.
Jari Sillanpää: Jari Sillanpää. - Queen: Greatest Hits I.
192.
Kolmisoutulaiva. Puskurilla varustettu kreikkalaisten alus, jossa oli airoja kolmessa kerroksessa.
193.
Saku Koivu Montrealin, Olli Jokinen Floridan ja Kimmo Timonen Nashvillen.
194.
a) Martti Luther: Puhe Wormsin valtiopäivillä.
b) John Milton: Kadotettu paratiisi.
c) Pyhä Bernard: Saarnat.
d) Suuri hymni Ateenalle (n. 1350 eaa).
e) Hernan Cortes: Kirje Espanjan kuninkaalle Kaarle V:lle.
f) Rudyard Kipling: Valkoisen miehen taakka.
195.
Marcus Aurelius.
196.
Ensimmäisinä valkoihoisina patikoivat Kalliovuorten yli Tyynenmeren rannikolle. Intiaanien suosiollisella avustuksella, joille he maksoivat levittämällä tauteja, joihin intiaaneilla ei ollut vastustuskykyä.
197.
Shaba (vuoteen 1972 Katanga).
198.
George Orwellin esipuhe teokseen Eläinten vallankumous. Kustantaja ei jostain syystä julkaissut esipuhetta ensimmäisissä painoksissa, vaan se ”löytyi” vasta kolmekymmentä vuotta myöhemmin, jolloin se julkaistiin näyttävästi, minkä jälkeen se taas unohdettiin.
199.
a) Sarka.
b) Saskatchewan.
c) Saslikki.
d) Satelliitti.
e) Satyriasis.
f) Savakot.
g) Savilahti.
200.
Savolainen, Heikki (s. 1922).
201.
Scharnhorst.
202.
Schiller, Friedrich von.
203.
Albert Einsteinista. Professorin mielipide muuttui 1905 erityisen suhteellisuusteorian (suppea suhteellisuusteoria) julkaisun myötä.
204.
Colosseum. Flavius Vespasianus aloitti rakentamisen, nimeä alettiin käyttää vasta myöhäisantiikin aikaan.
205.
Unkari (-38/-54), Tšekkoslovakia (-34/-62) ja Hollanti (-74/-78).
206.
a) Scipio.
b) Seljanka.
c) Selkämeri.
d) Seneca, Lucius Annaeus nuor.
e) Separaattori.
f) Septuaginta (= seitsemänkymmentä).
g) Seralji.
h) Sestertius.
207.
Seriffi.
208.
a) Amerigo Vespucci: Amerikasta.
b) Jonathan Swift: Gulliverin retket.
c) Friedrich Nietzsche: Hyvän ja pahan tuolla puolen.
d) Dante: Jumalainen näytelmä. Helvetin portin tervetulotoivotus: Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää.
e) Jules Verne: Matka maan keskipisteeseen.
f) Vergilius: Aeneis.
209.
Max Schmeling 1928-32, Primo Carnera 1933-34 ja Ingemar Johansson 1959-60.
210.
a) Simo Puupponen.
b) Yrjö Soini.
c) Seppo Ahti.
d) Erkki-Mikael Salmi.
e) Yrjö Kilpeläinen.
f) Matti Almila.
g) Pentti Saarikoski.
h) Väinö Nuorteva.
i) Jouni Lompolo.
j) Reino Palmroth.
k) 1. Vilho Soini, 2. Pirkko Kolbe.
l) Matti Kuusi.
211.
a) 1881.
b) 1882.
c) 1883.
d) 1886.
e) 1889.
212.
Oivallinen onkimies (The Compleat Angler, or the Contemplative Man´s Recreation, 1653).
213.
Mika Waltarin salanimiä.
214.
a) Cid (El cantar de mio Cid).
b) Rolandin laulu.
c) Kalevipoeg.
d) Nibelungenlied (kansalliseepos vasta 1900-luvulla, samaan aikaan (1300) ja aiemminkin (1200-luvulla) oli tallennettu useita sankarieepoksia, kuten Tristan ja Isolde).
e) Ilias.
f) Popol Vuh (Maya-intiaanien pyhäkirja).
215.
Limerikki.
216.
Toscanan murteella. Jumalainen näytelmä vaikutti osaltaan siihen, että Toscanan murteesta tuli Italian kirjakieli. Dante kirjoitti eräitä muita töitään latinaksi ja osasi myös provensaalia.
217.
1880-luvulta nykyistä hepreaa, se elvytettiin kuolleesta kielestä juutalaisten kansallistunnon herätessä. Heprean kirjakieli on ollut olemassa ainakin vuodesta 1200 eaa., mutta puhuttuna kielenä aramea ja kreikka syrjäyttivät sen Lähi-idässä 300-200-luvuilla eaa. Puhuttu heprean kieli kuoli 100-200 jaa. Kirjakielenä heprea säilyi, esim. arabien valloittaessa Espanjan juutalaiset puhuivat ja kirjoittivat arabiaa, mutta heprea säilyi toisena (kirjoitus-) kielenä.
218.
Cat Stevens, nykyisin Yusuf Islam.
219.
Jean Jacques.
220.
a) 1866.
b) 1867.
c) 1869.
d) 1870
221.
Jasenovac, jossa kroaatit (Ustasa) tappoivat pääasiassa serbejä (500-800 tuhatta).
222.
George Orwell: Vuonna 1984. Orwell keksi vuoden vaihtamalla kirjoitusvuoden (1948) kaksi viimeistä numeroa.
223.
Toivo Kärjen salanimiä.
224.
Louis Armstrong.
225.
J. V. Stalin.
226.
a) Knut Hamsun.
b) Sophia Loren.
c) Ignatius Loyola.
d) Haile Selassie.
e) John Ford.
f) Willy Brandt.
g) Lauren Bacall.
h) James L. Stewart.
i) Mickey Rooney.
j) John Wayne.
227.
a) Aika syntyä, aika kuolla.
b) Akka on taas astialla ts. ihminen on palannut vanhoille (huonoille) tavoilleen.
c) Alku aina hankalaa.
d) Typerysten määrä on rajaton.
e) Tomua olet ja tomuksi olet palautuva ts. maasta sinä olet tullut jne.
f) Sattuma määrää kaikkea.
g) Paljon melua tyhjästä.
h) Käytäntö opettaa kaikessa.
i) Kettu vaihtaa karvansa, ei tapojaan.
228.
Antti Aalto, Hannes Hyvönen, Jussi Jokinen, Markus Mattsson, Masi Marjamäki, Mikko Mäkelä, Oskar Osala, Reijo Ruotsalainen, Sami Salo, Simo Saarinen, Vesa Viitakoski, Jesse Joensuu. Esimerkiksi Ari Ahosen saldot kaudella 2002-2003 ovat pyöreitä nollia, joten häntä ei lasketa mukaan.
229.
Torontossa.
b) Vladislav Tretjak (1989), Vjatšeslav Fetišov (2001) ja Valeri Harlamov (2005), sekä Igor Larionov (2008).
c) Lada – Togliatti.
Lokomotiv – Jaroslavl.
Traktor – Tseljabinsk.
Spartak – Moskova.
230.
a) Kultainen sarvi.
b) Kultainen liiga.
c) Kultainen orda.
d) Kultainen vasikka.
231.
Timo K. Mukka: Tabu – Rauni Mollberg: Milka.
232.
a) Väärin. Lakiehdotus koskee vain ihmisapinoita.
b) Väärin. KOK sulki Irakin ensin pois, mutta hyväksyi maan osallistumisen myöhemmin.
c) Väärin. Mandela listattiin 2001 tapahtumien jälkeen, koska ANC oli käyttänyt väkivaltaa taistelussaan Etelä-Afrikan hallitusta vastaan. Hänet poistettiin listalta loppukesällä 2008.
d) Oikein.
e) Oikein.
233. Nepalin kuningas Gyanendra.
234.
Eritrea, joka itsenäistyi Etiopiasta 1993, Itä-Timor Indonesiasta 2002.
235.
a) Kuollutmeri. Maapallon matalin kohta.
b) Tanganjikajärvi.
236.
a) Hunter S. Thompson.
b) Ernest Hemingway.
237.
a) Sähkörausku – Torpedo torpedo tieteelliseltä nimeltään.
b) Olmi.
c) Kaskelottia.
238.
a) Väärin. Musta ei ole perusväri.
b) Oikein.
c) Oikein.
d) Oikein.
e) Väärin. Marilyn ja Jane Russell.
f) Väärin. Leon Trotskia.
239.
a) Syntyivät Englannin kansalaisina. Martin van Buren oli ensimmäinen amerikkalaisena syntynyt presidentti.
b) Keinotekoisesti valmistettuja alkuaineita.
c) Niemimaita Venäjällä.
240.
a) Tatanka eli buffalo.
b) Rosebud.
241.
1. Alberta.
2. Brittiläinen Kolumbia.
3. Manitoba.
4. New Brunswick.
5. Newfoundland ja Labrador.
6. Luoteisterritoriot.
7. Nova Scotia.
8. Ontario.
9. Prinssi Edwardin saari.
10. Quebec.
11. Saskatchewan.
12. Yukonin territorio.
13. Nunavut territorio.
242.
a) Hippokrates.
b) Veri (sanguis) – sangviinikko eli sydämellinen, välitön. Lima (flegma) – flegmaatikko eli kuin tyyni vesi. Keltainen sappi (khole) - koleerikko eli sapekas, tulinen, liioitteleva. Musta sappi (melainen khole) – melankolinen eli tunneherkkä, helposti masentuva.
243.
a) Uusi-Seelanti.
b) Uusi-Guinea.
c) Uusi-Kaledonia.
d) Uusi-Etelä-Wales.
244.
Elias Lönnrot.
245.
a) The Beatles: Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band.
b) The Osmonds.
246.
“Muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi syöpäläiseksi”, Franz Kafkan teoksessa Muodonmuutos.
247.
Blade Runner, Eraser, Shane, Syriana.
248.
a) Oikein.
b) Oikein.
c) Oikein.
d) Väärin. Luultavasti Sapfo.
249.
a) Saariryhmiä Aegeanmeressä.
b) Ohjuksia. Järjestyksessä Pohjois-Korea, Venäjä ja USA.
c) Putousten nimiä natiivien kielillä: Victorian putoukset ja Niagaran putoukset.
250.
a) Norman Mailerille.
b) Columbian yliopisto New Yorkissa.
c) Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri.
251.
Elvis Presleyn, joka oli tuolloin suorittamassa asevelvollisuuttaan Saksassa.
252.
a) Löysi 1937 maailman korkeimman putouksen Venezuelasta, joka nimettiin Angelin putoukseksi.
b) Löysi Bermudasaaret.
253.
a) Uusi-Seelanti julisti Suomelle sodan 6.12.1941.
b) Suomalainen Waffen SS:n Wiking-divisioonan pataljoona Dritte Norden eteni divisioonassaan Terek-joelle saakka toisen maailmansodan aikana. Terek taas on Pohjois-Kaukasiassa, Ossetian ja Tsetsenian tienovilla.
254.
Pehr Evind Svinhuvud, suojeluskuntavääpeli.
Carl Gustav Emil Mannerheim, Suomen marsalkka.
Urho Kekkonen, kersantti.
Mauno Koivisto, alikersantti.
Martti Ahtisaari, kapteeni.
255.
Tilsitin sopimuksessa Aleksanteri I ja Napoleon I sopivat, että Suomi kuuluu ryssälle, Jaltan sopimuksessa Stalin, Churchill ja Roosevelt puolestaan sopivat, että Suomi kuuluu ryssälle ja Molotov-Ribbentrobin sopimuksissa taasen asianomaiset sopivat, että Suomi kuuluu ryssälle. Jo pelkästään nämä riittävät perusteeksi sille miksi suomalaisten on aihetta suhtautua epäluuloisesti kaikkiin sopimuksiin.
256.
Rokka soitti ilmaviulua, Vanhala rummutti keittoastialla ja Rahikainen teki instrumentin kammasta sekä voipaperista.
257.
Dresden 13.-14.2.1945; n. 250 000 kuollutta.
Tokio 9.-10.3.1945; n. 83 000 kuollutta. Hirosima 6.8.1945; n. 78 000 kuollutta.
258.
Gustaf II Adolf, joka kuoli pöljyyttään Lützenin taistelussa.
Johan Baner, joka kuoli viinaan, kihtitautinen Lennart Torstensson, joka rakasti sotaa ja inhosi taisteluita sekä Carl Gustaf Wrangel, joka vastusti voimallisesti sodan lopettamista, koska ei mielestään ehtinyt siinä riittävästi rikastua.
259.
a) Oikein. Nykyään värväytyneen tausta kuitenkin tarkastetaan.
b) Väärin. Korean sodan.
c) Oikein. Suolaraha oli nimeltään salarium.
d) Oikein. Termi eli lyhyen aikaa Capitol Hillillä.
e) Oikein.
f) Oikein. Baedeker-oppaat olivat ennen sotia suosittuja opaskirjoja.
g) Väärin. U235 oli uraania, joka tuotettiin Oak Ridgen laboratoriossa atomipommia varten. USS Indianapolis kylläkin upotettiin kyseisellä reissulla. Matka oli niin salainen, että laivalta ei lähetetty hätäviestiä sen saatua torpedosta.
h) Väärin. Verner Lehtimäki. Salmela kuoli ilmeisesti omien punikkien toimesta, jonka jälkeen Lehtimäki astui tilalle.
260.
a) Pärmi, Nikke.
b) Peenmünde.
c) Postijuna.
d) Panmunjon.
261.
a) Goebbels, Joseph.
b) Gomorra.
c) Göring.
d) Galland, Adolf.
262.
Halliburton.
263.
E. L. Doctorow.
264. Sudanin Darfurissa – ne ovat Sudanin hallituksen tukemia arabijoukkoja, jotka terrorisoivat alueen mustia kapinallisia. YK:n mukaan alueella on käynnissä kansanmurha.
265.
Lehden tietojen mukaan Helsinkiä suojaavien neuvostovalmisteisten BUK-ilmatorjuntaohjusten toimintaa pystytään häiritsemään elektronisesti, eikä tätä pystytä poistamaan korvaavilla toiminnoilla: ”Usein ei uuden asejärjestelmän myynnin yhteydessä luovuteta kaikkea tietoa ostajalle”, SK:n haastattelema sotilasasiantuntija kertoo. Itäaseita ostettaessa suomalaiset saivat yleensä niukasti tietoa erityisesti niihin liittyvästä elektroniikasta. BUK-kaupan yhteydessä ilmoitettiin julkisuuteen vain, että Suomi ei voi tehdä muutoksia järjestelmän elektroniikkaan.
266.
Mikkelissä.
267.
Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Oulussa, Vaasassa ja Rovaniemellä.
268.
a) Uralin perhonen on tämän elokuvan nimi.
b) Hannu Salaman ja Katariina Lillqvistin, joka on myös ohjannut sen.
c) Juha Seppälä: Suomen historia.
269.
Olivat kirjekyyhkyjä sotapalveluksessa, jotka palkittiin Dickin-mitalilla, joka oli korkein eläimille toisessa maailmansodassa myönnetty kunnianosoitus.
270.
Ranskalainen kirjailija Antoine de Saint-Exupery, Pikku prinssin ja Yölennon kirjoittaja.
271.
Typhoon.
272.
Langsdorf komensi taskutaistelulaiva Admiral Graf Speetä vuonna 1939 La Platan meritaistelussa brittejä vastaan. Taistelun seurauksena vaurioitunut alus miehistöineen jäi Montevideon satamaan. Hän uskoi virheellisesti – brittien sotajuonen vuoksi – vastassa olleen ylivoimaisen laivasto-osaston, jonka seurauksena upotti laivan, pelasti miehistön ja ampui itsensä. Tätä ennen Graf Spee oli tuloksellisesti harventanut brittien kauppalaivastoa Atlantilla.
273.
Giuseppe Garibaldi.
274.
a) ”Suur-Suomi, herra kenraali."
b) ”Vitusta, herra eversti, niin kuin kaikki muutkin."
275.
Kotkat kuuntelevat.
276.
Länsirintamalta ei mitään uutta.
277.
Adolf Eichmanin, jonka haastattelut Sassen nauhoitti Argentiinassa.
278.
Lotta Lunkreeni kappaleessa Eldankajärven jää.
279.
Skynet.
280.
300.
281.
Pako voittoon.
282.
Platoon.
283.
Patton.
284.
Veijo Meren Manillaköydessä.

Sivujen ylläpito: Seppo Nevalainen